Teatterikeskuksen jäsenyys

Teatterikeskus ry on vuonna 1971 perustettu esittävän taiteen ammattiorganisaatioiden yhteistyö- ja edunvalvontajärjestö. Teatterikeskus edistää jäsenyhteisöjensä toimintaedellytyksiä sekä valtakunnallisesti että paikallisesti. Teatterikeskuksen jäsenet ovat esittävän taiteen valtionosuuslain ulkopuolisen, ns. vapaan kentän ryhmiä ja yhteisöjä. 

Yhteisöjen ammattimaisella toiminnalla ymmärretään jatkuvaluonteista yleisöille suunnattua toimintaa, jolla työllistetään taiteen ja sen tuotannon ammattilaisia sekä edistetään taidetta ja sen saavutettavuutta. Taiteilijan ammattimaisuudella ymmärretään päätoimista työskentelyä tai vastaavassa laajuudessa harjoitettua riittävää taiteellista kokemusta sekä kouluttautumiseen perustuvaa pitkäaikaista taiteellista työskentelyä riippumatta siitä, minkälaisissa sopimusoikeudellisissa tai taloudellisissa olosuhteissa toimintaa harjoitetaan.

Teatterikeskuksen jäsenet maksavat vuosittain jäsenmaksua, jonka suuruus määräytyy porrastetusti yhteisölle myönnetyn julkisen tuen mukaan. Jäsenmaksun vastineeksi tarjoamme paitsi edunvalvontaa ja kulttuuripoliittista vaikuttamista myös monipuolisesti muita palveluita. Tutustu kaikkiin jäsenpalveluihin täällä.

Jäsenhakemukset

Teatterikeskuksen jäseneksi voi liittyä esittävän taiteen vapaan kentän esitystoimintaa ylläpitävä ammattilaisyhteisö. Teatterikeskuksen jäseneksi haetaan lähettämällä vapaamuotoinen hakemus liitteineen Teatterikeskuksen toiminnanjohtaja Mikael Kinaselle (mikael.kinanen(at)teatterikeskus.fi) tai Teatterikeskus ry, Eerikinkatu 3, 00100 Helsinki).

Uusien jäsenten hyväksymisestä päättää Teatterikeskuksen hallitus.

Jäsenkriteerit

  •           yhteisön toiminnan ammattimaisuus (esiintyjien tulee olla vähintään 50 %:sti esiintymisen ammattitaiteilijoita)

  •           toiminnan pitkäaikaisuus ja jatkuvuus tai perusteltu vahva näyttö taiteellisen työskentelyn pitkäjänteisestä tavoitteellisuudesta (esim. 5-vuotinen toimintasuunnitelma)

  •           toiminnan talouden rakenne ja säännöllinen toiminta-avustus joltakin julkiselta taholta

  •           kunkin hallituksen arvioima yhteisön taiteellinen taso tai taiteellinen näyttö sekä toiminnan perustuminen taiteellisiin ja/tai yhteisöllisiin arvoihin

  •           alueelliset lähtökohdat

  •           hallinnollinen itsenäisyys (esim. oma kirjanpito ja taiteellinen ensemble, voi kuitenkin toimia jonkin katto-organisaation osana, mutta ei olla julkisyhteisön omistama).

Jäsenhakemukseen tulee liittää

1. Vapaamuotoinen hakemus, jossa
- esitellään hakijayhteisön toiminta-ajatus ja ideologia.
- kerrotaan mitä hakija toivoo Teatterikeskuksen jäsenyydeltä ja miten yhteisö haluaa sen kautta vaikuttaa. (Voitte myös kertoa, onko Teatterikeskuksen tämän hetkinen toiminta tuttua hakijalle.)
- esittellään hakijan rahoitusrakenne sekä millaiseksi hakija toivoo sen kehittyvän tulevina vuosina (tuet, omarahoitusosuus jne.).
- kerrotaan onko hakijayhteisöllä mahdollisuus tai kiinnostusta osallistua hallitustyöskentelyyn Teatterikeskuksessa. (Tämä ei ole ehtona jäseneksi hyväksymiselle.)

2. Lisäksi hakemuksen liitteeksi tarvitaan edellisen vuoden toimintakertomus, tuloslaskelma ja tase sekä toimintasuunnitelma kuluvalta tai tulevalta vuodelta.

Lisätietoja antaa toiminnanjohtaja Mikael Kinanen, 040 731 3655, mikael.kinanen(at)teatterikeskus.fi.

Keitä Teatterikeskus edustaa?

Teatterikeskus edustaa valtakunnallisesti esittävän taiteen monipuolista rahoituslain ulkopuolisen, nk. vapaan kentän, ammattilaisyhteisöjä. Jäseninämme on yhteisöjä esitystaiteen, nukketeatterin, oopperan, sirkuksen, tanssin ja teatterin aloilta.

Miksi “Teatterikeskus”?

Teatterikeskus on toiminut nykyisellä nimellään viisikymmentä vuotta ja pitkään nimi kuvasi hyvin ryhmämuotoiseen teatteriin keskittynyttä jäsenkuntaa. Jäsenpohjan laajennuttua kattamaan koko esittävän taiteen kenttää on noussut tarve myös uuden koko kenttää kuvaavan nimen löytämiselle.

Kuinka vaikuttavaa Teatterikeskuksen edunvalvonta on?

Edunvalvontatyö on pitkäjänteistä, ja kantaa hedelmää usein vasta vuosia myöhemmin. Esimerkkinä tuoreesta edunvalvonnan onnistumisesta on esittävän taiteen vapaan kentän yhteisöjen rahoituksen kasvu keskimäärin 30 % onnistuneen VOS-uudistusta koskevan lobbauksen seurauksena. Vaikuttamistyötä tehdään myös KULTA ry:n kautta Suomessa sekä Pearle*:n ja EAIPA:n kautta EU-tasolla.

Mitä jäsenyydestä saa?

Jäsenyhteisöille on tarjolla koulutuksia, monipuolisia ja alati kehittyviä jäsenpalveluita sekä mahdollisuus saada matalalla kynnyksellä neuvontaa ja tukea ajankohtaisiin kysymyksiin. Jäsenpalautteessa korostuu kuitenkin vuodesta toiseen Teatterikeskuksen rooli kentän yhteisöjen yhteenkokoajana, jonakin, johon voi kuulua.

Kuinka voin vaikuttaa?

Teatterikeskuksen hallitus koostuu jäsenyhteisöjen edustajista, jotka tuovat ymmärrystä kentän tilanteesta ja ohjaavat toimintaa sen tarpeiden mukaan. Lisäksi keräämme säännöllisesti jäsenpalautetta, tapaamme jäsenyhteisöjämme ja isompien kysymysten äärellä keräämme jäsenistölle avoimia toimikuntia, työryhmiä tai työpajoja ohjaamaan toimintaa.

Kuinka paljon jäsenmaksu on?

Teatterikeskuksen jäsenmaksu on porrastettu jäsenyhteisön saaman julkisen perusrahoituksen mukaan. Näin jäsenmaksutulot seuraavat Teatterikeskuksen edunvalvonnan onnistumista.

Pienin jäsenmaksu on tällä hetkellä 120 € alle 20 000 € avustuksilla ja suurin 2 200 € yli 300 000 € avustuksilla.