Hallitusohjelmatavoitteet 2023-2027

Teatterikeskus ry:n hallitusohjelmatavoitteet vuoden 2023 eduskuntavaaleihin:

 

1) Riittävän ja vakaan perusrahoituksen turvin esittävä taide on osa entistä useamman kansalaisen

elämää luoden hyvinvointia ja vahvistaen taloudellista toimeliaisuutta. Esittävän taiteen

työllisyys kasvaa ja yhteisöillä on edellytykset sosiaalisesti kestävään toimintaan. Esittävän

taiteen rahoituslain ulkopuolisen kentän rahoitusvaje korjataan. (5,7 milj. €)

 

2) Esittävää taidetta on tarjolla koko Suomessa monipuolisesti ja erilaisten yleisöjen tarpeisiin.

Kunnat velvoitetaan tukemaan esittävän taiteen rahoituslain ulkopuolisia yhteisöjä. (2 milj. €)

 

3) Kulttuurihyvinvointipalvelut ovat eri ikäpolvien osalta paremmin saavutettavissa ja

taidetoimijoiden toimintaedellytykset kulttuurihyvinvoinnin toteuttajina ovat vahvistuneet.

Vahvistetaan miljoonalla eurolla Taiteen edistämiskeskuksen saavutettavuuteen,

osallistumiseen ja hyvinvoinnin edistämiseen suunnattuja määrärahoja. (1 milj. €)

TUOTTAJAN TYÖNKUVASSA JA ASEMASSA TAIDEYHTEISÖSSÄ SUURTA VAIHTELUA

Teatterikeskuksen Maaria Kuukorento ja TAKUn Nea Leo haastattelivat kolmea esittävän taiteen vapaan kentän ammattiyhteisön tuottajaa heidän työstään, sen haasteista, tuottajan asemasta taideyhteisössä ja koronan tuomasta kuormituksesta. Tuottajan työnkuva ja asema yhteisöissä toimivat peilinä kaikelle sille toiminnalliselle, rahoitukselliselle, asenteelliselle ja henkiselle kuonalle, jota esiintyy usein taideyhteisöissä.

Koronan vaikutus hyvinvointiin

Tuottajan työtehtävän ja sen kuormituksen tarkasteleminen on ajankohtaista juuri nyt. Koronapandemia ja siitä aiheutuneet yleisörajoitukset aiheuttavat työhön lisäkuormitusta. Yhteisöjen toimintaa on pitkään leimannut taloudellinen epävarmuus, nopeat muutokset ja varautuminen erilaisiin tulevaisuuden skenaarioihin. Epävarmuus on koskettanut oman yhteisön lisäksi koko alan tulevaisuutta, kulttuuri- ja taidepoliittisia linjauksia sekä niihin liittyviä mahdollisia rahoituksen muutoksia. Tuottaja on ollut se pullonkaula, jonka läpi ovat virranneet niin taiteilijoiden pettymykset ja epätoivo, rahoittajien tiedontarpeet kuin lipunostajien turhautumiset.

Lisääntynyt työkuormitus on monen kohdalla merkinnyt kaipuuta pois alalta. Liikettä pois nykyisistä työtehtävistä hidastaa kysymys siitä miten oma osaaminen vastaa muilla aloilla tarvittavaa osaamista.

Työnkuvan laajuus repii hyvinvointia

Tuottajan asema on ollut kuitenkin jo pitkään heikko ja siitä on raportoitu monella tavalla. Vaikka haastateltavat näkevät työnsä todella mielenkiintoisena ja muuttuvana, toisena puolena on kuitenkin työroolien moninaisuus ja tehtävien sirpaleisuus. Mihinkään ei ehdi uppoutua kunnolla. Hallinnollisia, viestinnällisiä, tuotannollisia ja muita työtehtäviä on yksinkertaisesti liikaa.

Työtehtävistä selviää, kun toimii konemaisesti. Tuottajat kokevat kuitenkin, että tällaisessa tilanteessa tuottaja ajautuu vain suorittamaan työtään ja työn luovuus katoaa. Itseä vaivaa tunne, ettei mihinkään ehdi perehtyä tarpeeksi. Suoriutumisen keskellä näkee paljon asioita, joihin ei ole aikaa tarttua. Tuottaja, joka toimii kuin kone, on yhteisön näkökulmasta ihanteellinen tekijä - kaiken jaksava ja kestävä.

Yksi tuottajista kiteytti alalle hakeutuvien olevan jo lähtökohtaisesti tunnollisia ja perfektionistisia tyyppejä, jotka ylisuorittavat asioita. Liian suurista ja kunnianhimoisista tavoitteista suhteessa työn arkeen aiheutuu lopulta uupumista. Siksi tuottajien vaihtuvuus on suurta.

Työyhteisöissä vallitsevat taiteellisen työn normit, jolloin työn ja vapaan ajan raja hämärtyy. Tuotantoportaalta odotetaan usein samanlaisia työtapoja ja suhdetta työhön kuin taiteilijoilta. Ylitöistä ei sovita, itse uhrataan taiteelle. Puhelimeen vastataan mihin kellonaikaan tahansa. Tällaiset työtavat omaksutaan helposti, vaikka tuottajan työn lähtökohdat ovat erilaiset.

Konemaisesta suorittajasta luovaksi asiantuntijaksi

Tuottajan työ on asiantuntijatehtävä, jossa jatkuvasti luodaan uusia toimintamuotoja ja -malleja sekä verkostoja. Jokainen tuottaja erikoistuu oman työyhteisönsä rakenteiden ja tavoitteiden mukaisesti erilaisiin tehtäviin. Ne edellyttävät erilaista osaamista. Koska esittävän taiteen vapaalla kentällä toimii rakenteellisesti ja toiminnallisesti monimuotoisia yhteisöjä, yksikään tuottajan tehtävänkuva ei ole samanlainen kuin toisessa yhteisössä.

Työnkuvien erilaisuus merkitsee käytännössä sitä, että tuottajan on itse opetettava yhteisöille missä omat rajat menevät työmäärän osalta. Koska työt eivät tekemällä lopu, tuottajat joutuvat itse määrittämään työnsä rajoja ja priorisoimaan tehtäviä myös ajallisesti. Rajaaminen edellyttää itsensä arvostamista, joka on monelle tuottajalle haasteellista. Arvostuksen puutteen kokemusta tukee joissakin työyhteisössä esiintyvä käsitys tuottajasta “pikkuapulaisena”. Tällaista asennetta kohdistetaan erityisestinuoriin tuottajiin.

Viestinnän ja median kehitys on luonut lisäksi harhakuvia, joissa onnistuminen työssä riippuu henkilön tavoitettavuudesta. Viesteihin pitää vastata heti – oli asema yhteisössä, työsopimuksen tuntiaika tai palkkataso mikä tahansa.

Myyntitehtävien osuuden tuottajan työkuvassa koettiin vaihtelevan merkittävästi eri yhteisöjen välillä. Käytännössä tuottajien omat lähtökohdat ratkaisevat, miten myyntiosaaminen jalkautuu osaksi omaa työnkuvaa.

Ison haasteen työn mielekkyyden kokemukselle muodostaa urakehityksen puute. Kokemus ja taitojen kehittyminen eivät johda aseman tai palkkatason nousuun. Vaikka tuottaja usein tekee johtotason tehtäviä, vastaa esimerkiksi hallinnosta ja taloudesta, se ei näy titteleissä. Taustalla vaikuttavat yhteisön asenteet ja talous, jonka rajallisuus estää palkankorotukset.

Rakenteellinen kehittäminen ja yhteistyö ratkaisumahdollisuutena

Valtion toiminta-avustuksien jakamisessa on alettu kiinnittää erityistä huomiota siihen, ettei alle 20 000 euron toiminta-avustuksia enää myönnettäisi. Tämä on parannus aiempaan, sillä pienet toiminta-avustukset tarkoittavat aina, että joku raataa ilman riittävää palkkaa. Silti työhyvinvoinnin turvaaviin, riittäviin toiminta-avustusmääriin on pitkä matka. Yhteisön rahoituksen pohja vaikuttaa monella tavalla hyvinvointiin. Haastateltavien mielestä yhteisöjen rakenteellinen ja toiminnallinen kehitystyö edistäisi tuottajien asemaa.

Yksi tuottajista toivoo lisää tuotantotaloja, joissa useampi yhteisö toimisi saman katon alla. Ne jakaisivat hallinnon ja tuotannon. Tuotantotalot mahdollistaisivat myös kiertuetoimintaa ja yhteistyötä paremmin.

Tuottajat eivät usko uudistetun vos-järjestelmän edistävän yhteistyötä erilaisten toimijoiden välillä. Myös rahoituksellinen epävarmuus niin kuntien kuin valtion osalta näyttäisi merkitsevän yhteisöjen julkisen tuen heikkenemistä ja sitä kautta yhteisöjen karsintaa. Yhteistyötä erilaisten yhteisöjen kesken pitäisi nopeasti alkaa vahvistaa, mikä merkitsee varsin haasteellista tehtävää tuottajille.

 

Tittelit ovat osa työstä saatavaa palautetta ja mahdollisuuksien kasvattamista

Tittelit nähdään usein taiteilijoiden keskuudessa hyvin merkityksettömiksi. Suomalainen taiteilijuus perustuu ajatukseen työntekijyydestä, jossa omaa arvoa ei pidä nostaa kehuilla tai palkinnoilla. Niillä on kuitenkin merkitystä organisaation arvostuksen ja muiden työntekijöiden työtehtävien näkökulmasta.

Kansainvälisessä yhteistyössä ovet avautuvat ja sulkeutuvat tittelien mukaan. Tuottaja-nimeke tarkoittaa monissa maissa rahoittajaa. Väärät ja tehtävänkuvaa vastaamattomat tittelit johtavat väärinkäsityksiin ja vaikeuttavat siten työtä.

Tehtävissä, joissa työstä saatava kiitos ei koostu yleisön palautteesta, työn arvostusta ja merkitystä on rakennettava muilla keinoilla. Taiteilijajohtoisten yhteisöjen kohdalla tulisikin pohtia, millä tavoin kiitosta yhteisöissä jaetaan ja onko tuo jakaminen tasapuolista eri sukupuolien välillä. Saavatko nuoret naiset miehiä enemmän kritiikkiä? Joutuvatko naiset perustelemaan toimiaan enemmän?

Yhdistystoiminta on usein välttämätön paha

Esitystaiteen organisaatioista suurin osa toimii yhdistysmuotoisina ja niiden hallitus koostuu taiteilijoista. Taiteilijat itse johtavat yhteisöä omien vaikutusmahdollisuuksiensa lisäämiseksi ja itsensä työllistämiseksi. Yhteisöt ovat monessa tapauksessa olemassa taiteilijan tarpeita varten, ja tämä muodostaa varsin haasteellisen lähtökohdan muiden ammattien edustajien hyvinvoinnille.

Hyvinvoinnin edistämisessä on siksi kysymys myös yhteisön rakenteista ja hallituksen toiminnasta. Ne rakentavat ja hyväksyvät toimintatavat ja -mallit, jotka vaikuttavat tuottajien työnkuvaan yhteisössä. Siksi tuottajien suuri vaihtuvuus yhteisössä kertoo hallituksen johtamistaidoista, ei yksittäisistä tuottajista.

Jos hallituksen toiminta pahimmillaan perustuu kaveruuteen ja keskittymiseen pelkkään taiteelliseen suunnitteluun, sen osaamisesta puuttuu viestinnän ja markkinoinnin, lobbauksen, talouden, juridiikan, hallinnon ja avustuspolitiikan osaamista. Tuottaja on tällaisessa tapauksessa ainoa yhteisössä, joka ymmärtää niistä. Hän on organisaation ainoa hallinnon, vastuun ja tuottamisen asiantuntija. Tämä merkitsee myös vastuun siirtymistä pois hallitukselta, jonka tehtävänä sen kantaminen on.

Tuottajat näkevät positiivisena kehityksenä sen, että yhteisöjen hallituksissa on muitakin jäseniä kuin produktioihin työllistyvät taiteilijat, eli hallitustehtäviin värvätään ulkopuolisia. Kun hallituksen edustaja on sekä työnantaja että esiintyvä työntekijä samaan aikaan, kaksoisasema on tuottajan näkökulmasta haasteellinen esimerkiksi työsopimuksia laadittaessa. Ulkopuolisten saamista hallitusjäseniksi vaikeuttaa se, ettei hallitustyöskentelystä pystytä maksamaan.

Yksi tuottajista nosti esille toiminnan tarkoituksenmukaisuuden ja taiteellisen merkityksen: Onko toiminnan järjestäminen aina kaiken työn ja vaivan arvoista vai tehdäänkö sitä vain tekemisen tai taiteilijoiden työllistämisen takia? Onko työyhteisön toiminnalla siis oikeasti yhteiskunnallista ja taiteellista merkitystä?

 

 

 

Julkisen rahoituksen kriteerit eivät turvaa hyvinvointia

Uutta vos-järjestelmää rakennettaessa kiinnitettiin erityistä huomiota yhteisön johtamisen laatuun. Tavoite työyhteisöjen toiminnan ja hyvinvoinnin edistämisestä selkeällä ja pätevällä johtajuudella on hyvä, mutta se koskee ainoastaan vos-yhteisöjä. Esittävän taiteen vapaan kentän yhteisöissä johtajuus on toisinaan varsin hämärästi määritelty, eikä siihen vaadita erityistä pätevyyttä. Siksi moni tulkitsee esim. ohjaajan koulutuksen pätevöittävän suoraan johtamiseen, vaikka sille ei ole olemassa perusteita.

Harkinnanvaraisen toiminta-avustuksen hakemuksessa kysytään yhteisön toiminnan organisoimisesta. Kysymys on ongelmallinen, koska vastauksen tuloksena yhteisö voi menettää rahoituksensa ja tuottaja työnsä. Siksi rehellistä vastausta ei kannata antaa.

Toisaalta alalla on ollut myös tapauksia, joissa huonosti hoidetusta työhyvinvoinnista ei ole tullut rahoittajien suunnalta mitään sanktiota. Tuottajat ovat vain joutuneet vaihtamaan työtä. Kysymys työhyvinvoinnin ja julkisen rahoituksen suhteesta on siis epäselvä.

Taiken ja Helsingin kaupungin toiminta-avustuksen kriteereissä kysytään, onko suunnitelman toiminnan määrä suhteessa toimintaresursseihin. Kysymys ymmärretään usein niin, että toiminnan täytyy olla runsasta. Suuremman avustuksen toivossa toimintasuunnitelmat paisuvat ja paisuvat. Niillä on suora vaikutus tuottajien työmäärään. Haastatellut tuottajat toivovatkin, että kriteereissä painottuisivat pikemminkin toiminnan laatu ja työolosuhteiden turvaaminen.

Tuottajien yksinäisyys

Oman aseman parantamista on vaikeaa vaatia, kun yhteisöjen taloudet ovat lähtökohtaisesti riittämättömiä kattamaan kaikkia kustannuksia. Kun on itse vastuussa taloudesta, on vaikeaa vaatia palkankorotusta. Työyhteisöissä taiteilijat tekevät myös niin paljon palkatonta työtä, että sen korvaaminen menee etusijalle.

Käytännössä tällainen toimintatapa merkitsee, ettei monissa työyhteisöissä ei ole minkäänlaista palkitsemisjärjestelmää tuottajille. Ainoana vakituisesti tai määräaikaisesti palkkaa saavana tuottajan tulisi olla kiitollinen siitä, että on näin etuoikeutetussa asemassa. Asetelma ei kuitenkaan vastaa ns. yleisiä työelämän lähtökohtia, eikä toimi kannustimena kehitykselle työssä. Tehtävien hoitamiseen liittyy tällöin ainoana palkansaajana painetta, jossa työn jatkuminen on monella tavalla uhattuna. Jos tuottajan työ ei tuota talouden kasvua, tuottaja on huono. Tuloksellinen ajattelu toimii koko tehtävän pohjana, ja palkkaan varattua rahaa halutaan nopeasti jakaa mieluummin taiteilijoille.

Kun ympärillä toimii paljon taiteilijoita, joiden työllistyminen on heikkoa, ajoittaista tai palkatonta, tuottajat unohtavat oman hyvinvointinsa huolehtiessaan muiden työhyvinvoinnista. Samalla he ovat tietoisia omasta ulkopuolisuudestaan. Ei-taiteellisen työn tekijänä tuottaja on kuilun toisella puolella.

Tuottajat näkivät, että tuottajan työn arvostus on kehittynyt sekä huonompaan että parempaan suuntaan yhteisöissä. Toisissa yhteisöissä tuottajista halutaan eroon, koska nähdään, että tehtävät hoituvat taiteilijoiltakin. Edistyneemmissä yhteisöissä tuottaja nähdään luovan työn tekijänä siinä missä taiteilijakin, ja työn arvoa nostetaan eri tavalla esille (esim. kiittämällä tuottajaa loppukiitoksissa työn mahdollistamisesta).

 

 

Tuottajien aseman ja hyvinvoinnin parantamiseen tarvitaan monia työkaluja

Kaikki kolme haastateltua tuottajaa arvostavat toisten tuottajien sparrausapua. Hiljaisen tiedon välittäminen koetaan tärkeäksi työssä oppimisen muodoksi. Oman työn kehittämisessä auttaa tiedon vaihtaminen ja peilaaminen toisen työhön. Se on koronan aikana supistunut tyystin, koska alalla ei ole ollut yhteisiä tilaisuuksia.

Yksi haastateltavista toivoo, että yhteisöissä olisi mahdollisuus jakaa ja purkaa myös kielteisiä asioita ja niihin liittyviä tunteita. Nyt tuottajat soittavat tarpeen tullen luottotuottajakavereilleen. Toiveena olisi kuitenkin tällaisten tilanteiden säännöllisyys. Niiden tulisi integroitua tuottajan työn arkeen, olla osa sitä.

Alan järjestöjen tulisi suunnata tuottajille mahdollisuuksia kuormituksen purkamiseen, esim. työhyvinvoinnin kehittämistä ja työnohjausta. Erilaisilla hankkeilla edistettäisiin rakenteellista kehittämistä, työhyvinvointia ja siihen liittyvää tietotaitoa.

Hallitustyöskentelyn kehittämiseen löytyisi taideyhteisöissä paljon halua, mutta keinot puuttuvat. Yhteisöt tarvitsevat tukea ja koulutusta strategiseen suunnitteluun ja visiointiin.

Haasteena on kuitenkin usein hallitusjäsenten vaihtuvuus: Tarvitaan työkaluja, joilla siirtää tietotaitoa ja menetelmiä hallitukselta toiselle. Näin varmistettaisiin, että työnantajaosaamisen opit ja työyhteisön toimintahistoriaan liittyvät sopimukset siirtyisivät yhteisön sisällä uusille tulijoille.

Entistä suurempaa huomiota tulisi kiinnittää yhdistysten hallitusjäsenten osaamiseen. Voisiko mukaan rekrytoida henkilöitä, jotka toimisivat “työkseen” hallituksissa? Miten sitouttaa muita prosessiin? Pitäisikö hallituksen jäsenillekin suunnata omaan toimintaansa liittyvää koulutusta, joka pätevöittäisi heitä toimimaan hallituksen jäseninä?

Yhteisöjen hallituksien työskentelyn kehittäminen ei ole ainoa ratkaisu lisätä tuottajien hyvinvointia. Myös tuottajakoulutukseen kaivataan uusia toimintatapoja, esim. tuottajakoulutuksen liittämiseen taiteellisten alojen koulutukseen. Taiteilijoiden ja tuottajien yhteistyön luominen jo opiskeluvaiheessa voisi merkittävästi kaventaa alojen välistä kuilua ja luoda uudenlaisia toimintarakenteita.

Haastattelussa yksi tuottajista katsoo ns. tuplajohtajuuden tuottaja-johtaja-parina luovan paremman pohjan henkilöstöjohtamiselle.

TUOTTAJAN TYÖNKUVASSA JA ASEMASSA TAIDEYHTEISÖSSÄ SUURTA VAIHTELUA

Teatterikeskuksen Maaria Kuukorento ja TAKUn Nea Leo haastattelivat kolmea esittävän taiteen vapaan kentän ammattiyhteisön tuottajaa heidän työstään, sen haasteista, tuottajan asemasta taideyhteisössä ja koronan tuomasta kuormituksesta. Tuottajan työnkuva ja asema yhteisöissä toimivat peilinä kaikelle sille toiminnalliselle, rahoitukselliselle, asenteelliselle ja henkiselle kuonalle, jota esiintyy usein taideyhteisöissä.

Koronan vaikutus hyvinvointiin

Tuottajan työtehtävän ja sen kuormituksen tarkasteleminen on ajankohtaista juuri nyt. Koronapandemia ja siitä aiheutuneet yleisörajoitukset aiheuttavat työhön lisäkuormitusta. Yhteisöjen toimintaa on pitkään leimannut taloudellinen epävarmuus, nopeat muutokset ja varautuminen erilaisiin tulevaisuuden skenaarioihin. Epävarmuus on koskettanut oman yhteisön lisäksi koko alan tulevaisuutta, kulttuuri- ja taidepoliittisia linjauksia sekä niihin liittyviä mahdollisia rahoituksen muutoksia. Tuottaja on ollut se pullonkaula, jonka läpi ovat virranneet niin taiteilijoiden pettymykset ja epätoivo, rahoittajien tiedontarpeet kuin lipunostajien turhautumiset.

Lisääntynyt työkuormitus on monen kohdalla merkinnyt kaipuuta pois alalta. Liikettä pois nykyisistä työtehtävistä hidastaa kysymys siitä miten oma osaaminen vastaa muilla aloilla tarvittavaa osaamista.

Työnkuvan laajuus repii hyvinvointia

Tuottajan asema on ollut kuitenkin jo pitkään heikko ja siitä on raportoitu monella tavalla. Vaikka haastateltavat näkevät työnsä todella mielenkiintoisena ja muuttuvana, toisena puolena on kuitenkin työroolien moninaisuus ja tehtävien sirpaleisuus. Mihinkään ei ehdi uppoutua kunnolla. Hallinnollisia, viestinnällisiä, tuotannollisia ja muita työtehtäviä on yksinkertaisesti liikaa.

Työtehtävistä selviää, kun toimii konemaisesti. Tuottajat kokevat kuitenkin, että tällaisessa tilanteessa tuottaja ajautuu vain suorittamaan työtään ja työn luovuus katoaa. Itseä vaivaa tunne, ettei mihinkään ehdi perehtyä tarpeeksi. Suoriutumisen keskellä näkee paljon asioita, joihin ei ole aikaa tarttua. Tuottaja, joka toimii kuin kone, on yhteisön näkökulmasta ihanteellinen tekijä - kaiken jaksava ja kestävä.

Yksi tuottajista kiteytti alalle hakeutuvien olevan jo lähtökohtaisesti tunnollisia ja perfektionistisia tyyppejä, jotka ylisuorittavat asioita. Liian suurista ja kunnianhimoisista tavoitteista suhteessa työn arkeen aiheutuu lopulta uupumista. Siksi tuottajien vaihtuvuus on suurta.

Työyhteisöissä vallitsevat taiteellisen työn normit, jolloin työn ja vapaan ajan raja hämärtyy. Tuotantoportaalta odotetaan usein samanlaisia työtapoja ja suhdetta työhön kuin taiteilijoilta. Ylitöistä ei sovita, itse uhrataan taiteelle. Puhelimeen vastataan mihin kellonaikaan tahansa. Tällaiset työtavat omaksutaan helposti, vaikka tuottajan työn lähtökohdat ovat erilaiset.

Konemaisesta suorittajasta luovaksi asiantuntijaksi

Tuottajan työ on asiantuntijatehtävä, jossa jatkuvasti luodaan uusia toimintamuotoja ja -malleja sekä verkostoja. Jokainen tuottaja erikoistuu oman työyhteisönsä rakenteiden ja tavoitteiden mukaisesti erilaisiin tehtäviin. Ne edellyttävät erilaista osaamista. Koska esittävän taiteen vapaalla kentällä toimii rakenteellisesti ja toiminnallisesti monimuotoisia yhteisöjä, yksikään tuottajan tehtävänkuva ei ole samanlainen kuin toisessa yhteisössä.

Työnkuvien erilaisuus merkitsee käytännössä sitä, että tuottajan on itse opetettava yhteisöille missä omat rajat menevät työmäärän osalta. Koska työt eivät tekemällä lopu, tuottajat joutuvat itse määrittämään työnsä rajoja ja priorisoimaan tehtäviä myös ajallisesti. Rajaaminen edellyttää itsensä arvostamista, joka on monelle tuottajalle haasteellista. Arvostuksen puutteen kokemusta tukee joissakin työyhteisössä esiintyvä käsitys tuottajasta “pikkuapulaisena”. Tällaista asennetta kohdistetaan erityisestinuoriin tuottajiin.

Viestinnän ja median kehitys on luonut lisäksi harhakuvia, joissa onnistuminen työssä riippuu henkilön tavoitettavuudesta. Viesteihin pitää vastata heti – oli asema yhteisössä, työsopimuksen tuntiaika tai palkkataso mikä tahansa.

Myyntitehtävien osuuden tuottajan työkuvassa koettiin vaihtelevan merkittävästi eri yhteisöjen välillä. Käytännössä tuottajien omat lähtökohdat ratkaisevat, miten myyntiosaaminen jalkautuu osaksi omaa työnkuvaa.

Ison haasteen työn mielekkyyden kokemukselle muodostaa urakehityksen puute. Kokemus ja taitojen kehittyminen eivät johda aseman tai palkkatason nousuun. Vaikka tuottaja usein tekee johtotason tehtäviä, vastaa esimerkiksi hallinnosta ja taloudesta, se ei näy titteleissä. Taustalla vaikuttavat yhteisön asenteet ja talous, jonka rajallisuus estää palkankorotukset.

Rakenteellinen kehittäminen ja yhteistyö ratkaisumahdollisuutena

Valtion toiminta-avustuksien jakamisessa on alettu kiinnittää erityistä huomiota siihen, ettei alle 20 000 euron toiminta-avustuksia enää myönnettäisi. Tämä on parannus aiempaan, sillä pienet toiminta-avustukset tarkoittavat aina, että joku raataa ilman riittävää palkkaa. Silti työhyvinvoinnin turvaaviin, riittäviin toiminta-avustusmääriin on pitkä matka. Yhteisön rahoituksen pohja vaikuttaa monella tavalla hyvinvointiin. Haastateltavien mielestä yhteisöjen rakenteellinen ja toiminnallinen kehitystyö edistäisi tuottajien asemaa.

Yksi tuottajista toivoo lisää tuotantotaloja, joissa useampi yhteisö toimisi saman katon alla. Ne jakaisivat hallinnon ja tuotannon. Tuotantotalot mahdollistaisivat myös kiertuetoimintaa ja yhteistyötä paremmin.

Tuottajat eivät usko uudistetun vos-järjestelmän edistävän yhteistyötä erilaisten toimijoiden välillä. Myös rahoituksellinen epävarmuus niin kuntien kuin valtion osalta näyttäisi merkitsevän yhteisöjen julkisen tuen heikkenemistä ja sitä kautta yhteisöjen karsintaa. Yhteistyötä erilaisten yhteisöjen kesken pitäisi nopeasti alkaa vahvistaa, mikä merkitsee varsin haasteellista tehtävää tuottajille.

 

Tittelit ovat osa työstä saatavaa palautetta ja mahdollisuuksien kasvattamista

Tittelit nähdään usein taiteilijoiden keskuudessa hyvin merkityksettömiksi. Suomalainen taiteilijuus perustuu ajatukseen työntekijyydestä, jossa omaa arvoa ei pidä nostaa kehuilla tai palkinnoilla. Niillä on kuitenkin merkitystä organisaation arvostuksen ja muiden työntekijöiden työtehtävien näkökulmasta.

Kansainvälisessä yhteistyössä ovet avautuvat ja sulkeutuvat tittelien mukaan. Tuottaja-nimeke tarkoittaa monissa maissa rahoittajaa. Väärät ja tehtävänkuvaa vastaamattomat tittelit johtavat väärinkäsityksiin ja vaikeuttavat siten työtä.

Tehtävissä, joissa työstä saatava kiitos ei koostu yleisön palautteesta, työn arvostusta ja merkitystä on rakennettava muilla keinoilla. Taiteilijajohtoisten yhteisöjen kohdalla tulisikin pohtia, millä tavoin kiitosta yhteisöissä jaetaan ja onko tuo jakaminen tasapuolista eri sukupuolien välillä. Saavatko nuoret naiset miehiä enemmän kritiikkiä? Joutuvatko naiset perustelemaan toimiaan enemmän?

Yhdistystoiminta on usein välttämätön paha

Esitystaiteen organisaatioista suurin osa toimii yhdistysmuotoisina ja niiden hallitus koostuu taiteilijoista. Taiteilijat itse johtavat yhteisöä omien vaikutusmahdollisuuksiensa lisäämiseksi ja itsensä työllistämiseksi. Yhteisöt ovat monessa tapauksessa olemassa taiteilijan tarpeita varten, ja tämä muodostaa varsin haasteellisen lähtökohdan muiden ammattien edustajien hyvinvoinnille.

Hyvinvoinnin edistämisessä on siksi kysymys myös yhteisön rakenteista ja hallituksen toiminnasta. Ne rakentavat ja hyväksyvät toimintatavat ja -mallit, jotka vaikuttavat tuottajien työnkuvaan yhteisössä. Siksi tuottajien suuri vaihtuvuus yhteisössä kertoo hallituksen johtamistaidoista, ei yksittäisistä tuottajista.

Jos hallituksen toiminta pahimmillaan perustuu kaveruuteen ja keskittymiseen pelkkään taiteelliseen suunnitteluun, sen osaamisesta puuttuu viestinnän ja markkinoinnin, lobbauksen, talouden, juridiikan, hallinnon ja avustuspolitiikan osaamista. Tuottaja on tällaisessa tapauksessa ainoa yhteisössä, joka ymmärtää niistä. Hän on organisaation ainoa hallinnon, vastuun ja tuottamisen asiantuntija. Tämä merkitsee myös vastuun siirtymistä pois hallitukselta, jonka tehtävänä sen kantaminen on.

Tuottajat näkevät positiivisena kehityksenä sen, että yhteisöjen hallituksissa on muitakin jäseniä kuin produktioihin työllistyvät taiteilijat, eli hallitustehtäviin värvätään ulkopuolisia. Kun hallituksen edustaja on sekä työnantaja että esiintyvä työntekijä samaan aikaan, kaksoisasema on tuottajan näkökulmasta haasteellinen esimerkiksi työsopimuksia laadittaessa. Ulkopuolisten saamista hallitusjäseniksi vaikeuttaa se, ettei hallitustyöskentelystä pystytä maksamaan.

Yksi tuottajista nosti esille toiminnan tarkoituksenmukaisuuden ja taiteellisen merkityksen: Onko toiminnan järjestäminen aina kaiken työn ja vaivan arvoista vai tehdäänkö sitä vain tekemisen tai taiteilijoiden työllistämisen takia? Onko työyhteisön toiminnalla siis oikeasti yhteiskunnallista ja taiteellista merkitystä?

 

 

 

Julkisen rahoituksen kriteerit eivät turvaa hyvinvointia

Uutta vos-järjestelmää rakennettaessa kiinnitettiin erityistä huomiota yhteisön johtamisen laatuun. Tavoite työyhteisöjen toiminnan ja hyvinvoinnin edistämisestä selkeällä ja pätevällä johtajuudella on hyvä, mutta se koskee ainoastaan vos-yhteisöjä. Esittävän taiteen vapaan kentän yhteisöissä johtajuus on toisinaan varsin hämärästi määritelty, eikä siihen vaadita erityistä pätevyyttä. Siksi moni tulkitsee esim. ohjaajan koulutuksen pätevöittävän suoraan johtamiseen, vaikka sille ei ole olemassa perusteita.

Harkinnanvaraisen toiminta-avustuksen hakemuksessa kysytään yhteisön toiminnan organisoimisesta. Kysymys on ongelmallinen, koska vastauksen tuloksena yhteisö voi menettää rahoituksensa ja tuottaja työnsä. Siksi rehellistä vastausta ei kannata antaa.

Toisaalta alalla on ollut myös tapauksia, joissa huonosti hoidetusta työhyvinvoinnista ei ole tullut rahoittajien suunnalta mitään sanktiota. Tuottajat ovat vain joutuneet vaihtamaan työtä. Kysymys työhyvinvoinnin ja julkisen rahoituksen suhteesta on siis epäselvä.

Taiken ja Helsingin kaupungin toiminta-avustuksen kriteereissä kysytään, onko suunnitelman toiminnan määrä suhteessa toimintaresursseihin. Kysymys ymmärretään usein niin, että toiminnan täytyy olla runsasta. Suuremman avustuksen toivossa toimintasuunnitelmat paisuvat ja paisuvat. Niillä on suora vaikutus tuottajien työmäärään. Haastatellut tuottajat toivovatkin, että kriteereissä painottuisivat pikemminkin toiminnan laatu ja työolosuhteiden turvaaminen.

Tuottajien yksinäisyys

Oman aseman parantamista on vaikeaa vaatia, kun yhteisöjen taloudet ovat lähtökohtaisesti riittämättömiä kattamaan kaikkia kustannuksia. Kun on itse vastuussa taloudesta, on vaikeaa vaatia palkankorotusta. Työyhteisöissä taiteilijat tekevät myös niin paljon palkatonta työtä, että sen korvaaminen menee etusijalle.

Käytännössä tällainen toimintatapa merkitsee, ettei monissa työyhteisöissä ei ole minkäänlaista palkitsemisjärjestelmää tuottajille. Ainoana vakituisesti tai määräaikaisesti palkkaa saavana tuottajan tulisi olla kiitollinen siitä, että on näin etuoikeutetussa asemassa. Asetelma ei kuitenkaan vastaa ns. yleisiä työelämän lähtökohtia, eikä toimi kannustimena kehitykselle työssä. Tehtävien hoitamiseen liittyy tällöin ainoana palkansaajana painetta, jossa työn jatkuminen on monella tavalla uhattuna. Jos tuottajan työ ei tuota talouden kasvua, tuottaja on huono. Tuloksellinen ajattelu toimii koko tehtävän pohjana, ja palkkaan varattua rahaa halutaan nopeasti jakaa mieluummin taiteilijoille.

Kun ympärillä toimii paljon taiteilijoita, joiden työllistyminen on heikkoa, ajoittaista tai palkatonta, tuottajat unohtavat oman hyvinvointinsa huolehtiessaan muiden työhyvinvoinnista. Samalla he ovat tietoisia omasta ulkopuolisuudestaan. Ei-taiteellisen työn tekijänä tuottaja on kuilun toisella puolella.

Tuottajat näkivät, että tuottajan työn arvostus on kehittynyt sekä huonompaan että parempaan suuntaan yhteisöissä. Toisissa yhteisöissä tuottajista halutaan eroon, koska nähdään, että tehtävät hoituvat taiteilijoiltakin. Edistyneemmissä yhteisöissä tuottaja nähdään luovan työn tekijänä siinä missä taiteilijakin, ja työn arvoa nostetaan eri tavalla esille (esim. kiittämällä tuottajaa loppukiitoksissa työn mahdollistamisesta).

 

 

Tuottajien aseman ja hyvinvoinnin parantamiseen tarvitaan monia työkaluja

Kaikki kolme haastateltua tuottajaa arvostavat toisten tuottajien sparrausapua. Hiljaisen tiedon välittäminen koetaan tärkeäksi työssä oppimisen muodoksi. Oman työn kehittämisessä auttaa tiedon vaihtaminen ja peilaaminen toisen työhön. Se on koronan aikana supistunut tyystin, koska alalla ei ole ollut yhteisiä tilaisuuksia.

Yksi haastateltavista toivoo, että yhteisöissä olisi mahdollisuus jakaa ja purkaa myös kielteisiä asioita ja niihin liittyviä tunteita. Nyt tuottajat soittavat tarpeen tullen luottotuottajakavereilleen. Toiveena olisi kuitenkin tällaisten tilanteiden säännöllisyys. Niiden tulisi integroitua tuottajan työn arkeen, olla osa sitä.

Alan järjestöjen tulisi suunnata tuottajille mahdollisuuksia kuormituksen purkamiseen, esim. työhyvinvoinnin kehittämistä ja työnohjausta. Erilaisilla hankkeilla edistettäisiin rakenteellista kehittämistä, työhyvinvointia ja siihen liittyvää tietotaitoa.

Hallitustyöskentelyn kehittämiseen löytyisi taideyhteisöissä paljon halua, mutta keinot puuttuvat. Yhteisöt tarvitsevat tukea ja koulutusta strategiseen suunnitteluun ja visiointiin.

Haasteena on kuitenkin usein hallitusjäsenten vaihtuvuus: Tarvitaan työkaluja, joilla siirtää tietotaitoa ja menetelmiä hallitukselta toiselle. Näin varmistettaisiin, että työnantajaosaamisen opit ja työyhteisön toimintahistoriaan liittyvät sopimukset siirtyisivät yhteisön sisällä uusille tulijoille.

Entistä suurempaa huomiota tulisi kiinnittää yhdistysten hallitusjäsenten osaamiseen. Voisiko mukaan rekrytoida henkilöitä, jotka toimisivat “työkseen” hallituksissa? Miten sitouttaa muita prosessiin? Pitäisikö hallituksen jäsenillekin suunnata omaan toimintaansa liittyvää koulutusta, joka pätevöittäisi heitä toimimaan hallituksen jäseninä?

Yhteisöjen hallituksien työskentelyn kehittäminen ei ole ainoa ratkaisu lisätä tuottajien hyvinvointia. Myös tuottajakoulutukseen kaivataan uusia toimintatapoja, esim. tuottajakoulutuksen liittämiseen taiteellisten alojen koulutukseen. Taiteilijoiden ja tuottajien yhteistyön luominen jo opiskeluvaiheessa voisi merkittävästi kaventaa alojen välistä kuilua ja luoda uudenlaisia toimintarakenteita.

Haastattelussa yksi tuottajista katsoo ns. tuplajohtajuuden tuottaja-johtaja-parina luovan paremman pohjan henkilöstöjohtamiselle.

Teatterikeskuksen vaikuttamistyön syksy

17.12.2021

 

Teatterikeskuksella on työskennelty kuluvana syksynä tavallista leveämmin hartioin edunvalvonnan parissa. Alla olevassa koosteessa kerromme ajankohtaiset edunvalvonnan kuulumiset ja vaikuttamistyön tueksi olemme laatineet pdf-esitteen, joka löytyy täältä.

Taide- ja kulttuuritapahtumien koronarajoituksiin liittyvä vaikuttaminen ja niistä tiedottaminen ovat vieneet huomattavan osan edunvalvonnan resursseista koko pandemian ajan. Tämä työ jatkui luonnollisesti myös syksyllä 2021. Loppuvuodesta saatiin onneksi tärkeitä parannuksia esittävän taiteen kannalta: koronapassi otettiin viimein käyttöön ja vähäriskisiä tapahtumia on voitu järjestää lievillä rajoituksilla. Rajoitukset ovat kuitenkin edelleen noudattaneet kiisteltyä riskihierarkiamallia ja teokset ilman istumakatsomoa ovat uhan alla. Rajoitukset elävät edelleen ja jopa hätäjarrusta puhutaan, mutta juuri nyt on hienoa, että talot ovat tällä hetkellä auki, ohjelmistot pyörivät ja yleisö on löytänyt esityksiin. Tavoitteena on, että esitystoimintaa voidaan jatkaa pandemiatilanteen pahentuessakin.

Muun edunvalvontatyön fokus oli tänä syksynä valtion talousarviossa esitetyissä leikkauksissa ja pidemmällä tähtäimellä rahapelitoiminnan tuottojen uutta jakomallia koskevassa vaikuttamisessa.

Rahapelituottojen tulevaisuus on ratkeamassa näillä hetkillä. Kulta ry:n jäsenyhteisöjen linjan mukaisesti Teatterikeskus kannattaa taiteen ja kulttuurin rahoituksen siirtämistä kokonaisuudessaan yleiskatteelliseen budjettiin. Yhteistyö KULTA ry:n, Teatterijärjestöjen keskusliiton sekä suoraan eri järjestöjen kanssa ovat osoittautuneet syksyn aikana kullanarvoisiksi. Verkostot ovat merkittäviä tiedonlähteitä, ja yhteisellä vaikuttamisella voidaan saada enemmän aikaan kuin pienten organisaatioiden viedessä kantojaan yksin. Tämän syksyn suurimmat onnistumiset ovat kaikki olleet tiiviin yhteistyön tulosta.

Esittävien taiteiden osalta vuosi 2022 näyttää lupaavalta: kulttuuriin kohdistuvat leikkaukset peruttiin, vapaa kenttä saa vos-uudistuksessa luvatun lisärahoituksen ja uusi 10 miljoonan euron rahasto tuo lisärahoitusta vapaan kentän toimijoille tehdä yhteistyötä vos-laitosten kanssa. Ensi vuoteen voi perustellusta syystä suhtautua toiveikkaasti, mutta esittävän taiteen vapaan kentän toimintaedellytyksissä on silti runsaasti parannettavaa.

Teatterikeskuksen edunvalvontaan liittyvässä jäsenkeskustelussa puhutti erityisenä uhkakuvana tulevien vuosien mahdollisten rahoitusleikkausten seuraukset, ja vastaavasti visiot siitä, miten kasvava rahoitus auttaisi kentän toimijoita. Monet esittävän taiteen ammattilaisyhteisöt ovat jo tiukoilla, joten leikkaukset toiminnan julkiseen rahoitukseen olisivat vakava isku esitystoiminnalle. Vapaan kentän näkökulmasta 3-5 vuoden pitkäjänteisempi tuki antaa avustusta saaville yhteisöille paremmat eväät alan kehittämiselle ja erilaisille yhteistyöhankkeille. Nämä Taiteen edistämiskeskuksen tuet ovat tosin nyt tarjolla vain osalle toimijoista. Pitkäjänteisyyttä tarvitaan myös eduskunnan päätöksiin kulttuurin rahoituksesta: julkisen rahoituksen epävarmuus heikentää toimintaedellytyksiä jo itsessään.

Syksyn aikana on myös valmisteltu vaikuttamistyötä kuntapäättäjien suuntaan. Kunnissa oleellista on tarjota tietoa esittävän taiteen vapaan kentän tilanteesta, alueellisesta merkityksestä sekä ajaa riittävää rahoitusta jälleenrakennuksen aikana. Samaan aikaan on tärkeää myös herättää kuntapäättäjät uusien VOS-toimijoiden muuttuviin rahoitustarpeisiin. Maakuntavaalien yhteydessä on puolestaan olennaista saada tulevien sotepäättäjien mieleen keinot, miten kulttuuria voidaan hyödyntää osana hyvinvointialueiden perustehtävää — ja aluevaalivaikuttamisessa keskeinen rooli onkin soveltavan taiteen toimikunnalla, jossa on paras asiantuntemus juuri tästä työstä ja sen rakenteista. Toimikunnan toimintaa vaikuttamistyö mukaanlukien luotsaa ansiokkaasti Teatterikeskuksen kehitysjohtaja Kuukorento.

Tärkeintä tulevien vuosien edunvalvonnan kannalta on, että Teatterikeskuksen jäsenyhteisöt keskittyvät juuri siihen missä ovat hyviä, eli tuottavat laadukkaita teoksia ja toimintaa, jolla esittävän taiteen vapaan kentän rahoitusta on helppo perustella jatkossakin.

Toivotamme kaikille tunnelmallista joulunaikaa ja onnea vuodelle 2022!

Mikael Kinanen,
toiminnanjohtaja

Riina Kontkanen,
kulttuuripoliittinen asiantuntija


Riina Kontkanen toimi Teatterikeskus ry:ssä loka-joulukuussa kulttuuripoliittisena asiantuntijana tukemassa syksyn aikana tehtyä edunvalvontaa erityisesti esittävän taiteen vapaan kentän rahoitukseen liittyvissä kysymyksissä.

 

Lisää artikkeleita...