Takaisin kaikkiin tapahtumiin

Häirintäyhdyshenkilökoulutus

  • Esitystaiteen keskus 1 Kaasutehtaankatu Helsinki, Uusimaa, 00540 Finland (kartta)

Häirinnän ehkäisy on osa yhteisöjen yhdenvertaisuus- ja moninaisuustyötä, jonka tavoitteena on lisätä turvallisuuden tunnetta. Koulutus on suunnattu turvallisempien tilojen ja tapahtumien luomisesta sekä häirintäyhdyshenkilöinä toimimisesta kiinnostuneille Teatterikeskuksen ja Esitystaiteen keskuksen jäsenille. 


Koulutus antaa valmiuksia häirinnän ja muun epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyyn yhteisöissä sekä häirinnän ja syrjinnän tunnistamiseen. Lisäksi käsitellään häirintätilanteisiin puuttumista ja häirintäyhdyshenkilönä toimimista. Koulutus sisältää luento-osuuksia sekä pienryhmäkeskusteluja.

Kouluttavana tahona toimii Kansalaisfoorumi, ja kouluttajina Minna Lepistö ja Maiju Hirviniemi. 

Koulutus on ilmainen ja se toteutetaan hybridinä, eli halutessaan siihen voi osallistua myös etänä. Toivomme kuitenkin, että mahdollisimman moni pääsisi paikan päälle. 

Häirintäyhdyshenkilökoulutukseen voi ilmoittautua 12.1.2024 saakka meilitse Eskuksen toiminnanjohtaja Eeva Bergroth, eeva.bergroth@eskus.fi

Ilmoittautumisen yhteydessä toivoisin tietoa siitä, onko teidän organisaatiossanne turvallisemman tilan periaatteet käytössä. Kouluttajat toivoivat tästä ennakkotietoa, jotta osaavat suunnitella etukäteen, millä syvyydellä turvallisemman tilan periaatteita tulisi koulutuksessa käydä läpi.

Edellinen
Edellinen
12. tammikuuta

Utopia -työryhmä

Seuraava
Seuraava
24. tammikuuta

Vähemmän useammalle vai riittävästi harvoille -arvokeskustelu
palkoista