VOS-uudistus parantaa heikosti esittävän taiteen vapaan kentän toimintaolosuhteita
Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi 17.1.2018 asettamansa työryhmän ehdotuksen museoiden, teattereiden ja orkestereiden valtionosuusjärjestelmän uudistamisesta. Työryhmän lähtökohtana on ollut pohtia miten valtionosuusjärjestelmää voidaan kehittää huomioimaan entistä paremmin toimijakentässä ja yhteiskunnassa tapahtuneita muutoksia. Sen haasteina ovat olleet myös järjestelmän jäykkyys ja kyvyttömyys tunnistaa toiminnan laatua tai vaikuttavuutta. Se ei myöskään mahdollista riittävää uudistumista. Myös käytettävissä olevan henkilötyövuosimäärän on koettu rajoittavan toimijoiden pääsyä valtionosuusjärjestelmän piiriin.
Vuoden alussa valmistunut ehdotus on pyrkimys ratkaista näitä toimijakentän haasteita ilman lisärahoitusta. Juuri tässä lähtökohdassa piilee myös ehdotuksen suurin kompastuskivi. Ehdotus ei onneksi yritä edes jakaa jo ennestään vähäisiä toimintaresursseja uusille toimijoille tavalla, joka vastaisi nykyisen lain ulkopuolisen esittävän taiteen kentän kehitystarpeita ja resurssivajetta. Se avaa näennäisesti ovet uusille tulijoille, mutta käytännössä tekee siirtymisen vos-rahoituksen piiriin mahdottomaksi juuri kiristyneiden kriteerien ja lain ulkopuolisen kentän huonojen lähtökohtien takia. Nykyistä järjestelmää eniten kritisoineet vapaan kentän toimijat jäävät siis kokonaisuutena vaille aidosti kehittävää ja toimintaa parantavaa ratkaisua. Myös sen ainoa positiivinen kehitysehdotus 3-vuotisesta määrärahasta vakiintuneille vapaan kentän toimijoille voitaisiin toteuttaa ilman vos-järjestelmän uudistamista.
Miksi ehdotuksen kyvyttömyys ottaa vapaan kentän toimijat huomioon voi olla hyvä asia? Koko uudistustyön olisi alun perin pitänyt lähteä täysin toisesta näkökulmasta: Nykyinen valtionosuusjärjestelmä pysyisi ennallaan, mutta merkittävällä lisärahoituksella tehtävä uudistus suunnattaisiinkin vain esittävän taiteen vapaalle kentälle. Nämä kaksi toimijakenttää eivät toteuta samaa tehtävää yhteiskunnassa tai kilpaile keskenään. Siksi vapaan kentän toiminnan kehittäminen toisi yhteiskunnan näkökulmasta merkittävää uudistumista, työllisyyttä, hyvinvointia, vaikuttavuutta, erilaisten uusien kieliryhmien palvelemista, kansainvälistä huomiota…
Nyt julkaistu ehdotus pyrkii myös mahdollistamaan vos-toimijoiden riittävää uudistumista. Valittu keino on siirtyminen määräaikaiseen valtionosuuskelpoisuuteen (3- ja 6-vuotiset laskennalliset rahoitukset). Suurella todennäköisyydellä samat toimijat ovat eri kategorioissa vuodesta toiseen, sillä tietyssä kategoriassa saatu rahoitus määrittää myös toimijan kykyä kehittyä sekä voi vaikuttaa yhteistyökumppaneiden ja muiden rahoitustahojen kiinnostukseen toimijaa kohtaan. Määräaikaisuus voi tuottaa niitä samoja ongelmia, jotka ovat nähtävissä jo vapaalla kentällä, jossa määräaikaisuus on arkipäivää. Rahoituksen epävarmuus voi suurilla toimijoilla johtaa taiteen riskittömyyteen, toiminnan riippuvuuteen erilaisten rahoitusohjelmien tavoitteista ja sitä kautta selkeän toimintaprofiilin kadottamiseen sekä työsuhteiden suureen vaihtuvuuteen (tietotaidon menettäminen). Tästä syystä kannatamme Suomen Kuntaliiton ehdotusta oikeudesta toistaiseksi voimassa olevaan valtionosuuteen. Myös tällöin OKM voisi perua hyväksymisen valtionosuuteen oikeutetuksi, mikäli toimija ei määräaikaisessa arvioinnissa täytä kategoriansa ehtoja.
Vaikka uusi järjestelmä pyrkii tunnistamaan toiminnan laatua ja vaikuttavuutta kiristyneillä kriteereillä, se ohittaa toimijoiden päätehtävän eli taiteen tuottamisen ja kehittämisen. Siksi uusi järjestelmä tukee painokertoimin erilaisia toimijoita niiden päätehtävän perusteella toiminnan todellisesta laadusta tai vaikuttavuudesta huolimatta. Erilaiset rahoituskategoriat tunnistavat toimijoiden laajasta moninaisuudesta vain kolmen ison kategorian muodostaman pinnan, ja siksi järjestelmä ei aidosti tue toiminnan monimuotoisuutta, omintakeisuutta, kehittämistä ja taiteellista laatua. Se ei myös tunnista erityisesti Helsingissä toimivien taiteellisten teatteriorganisaatioiden suurempia kustannuksia ja työllistämispainetta suuren freelancertoimijajoukon keskittyessä pääkaupunkiseudulle.
Ehdotettu järjestelmä ei tunnista tarpeeksi pienten, erikoistuneiden teatteritoimijoiden merkitystä, haavoittuvuutta ja toimintatehokkuutta. Painokertoimet eivät riitä tukemaan erityisesti pieniä ja keskisuuria puhe- ja lastenteattereita tavalla, joka tunnistaisi niiden merkityksen taiteen kehittäjiä ja uusien sukupolvien kasvattajina taiteen kuluttajiksi sekä edistäisi niiden kasvua ja kehitystä. Järjestelmä tarvitsisi uusia kategorioita. Koska niiden määrä toisi järjestelmään monimutkaisuutta, jota uudelta järjestelmältä ei toivota, on aiheellista kysyä onko vanha järjestelmä sittenkin parempi. Pystyykö se yksinkertaisuudessaan antamaan enemmän vapautta kentän monimuotoisuudelle ja moninaisuuden edistämiselle.
Ehdotus on varmasti suotuisa orkestereille ja museoille, mutta se ei ole tässä vaiheessa sitä teatteritaiteelle. Jo koelaskennan perusteella näytti siltä, että yhteiseen yksikköhintaan siirtyminen hyödyttäisi erityisesti orkestereita. Tältä osin ehdotus on siis selkeästi keskeneräinen ja siirryttäessä uuteen järjestelmään tarvitaan ehdottomasti vuosia kestävää pilotointia, jossa korjataan järjestelmän heikkouksia ja selvitetään kunnolla sen vaikutuksia.
Teatterikeskus ry:n puheenjohtaja Jaska Teuri