Esittävän taiteen vapaan kentän rahoitus on turvattava budjettiriihessä!

Kannanotto 7.9.2021


Teatterikeskus ry on huolissaan esittävän taiteen rahoituksen kehityksestä. Nyt tehtävät ratkaisut näkyvät pitkälle tulevien vuosien esitystarjontaan ja siihen, kuinka kunnianhimoisia hankkeita ja esityksiä Suomessa tehdään. Koronarajoitusten vaikutukset jatkuvat esittävien taiteiden yhteisöissä, esitystarjonnassa ja työntekijöiden toimeentulossa pitkään. 

 

Esittävä taide tarjoaa elinkeinon ja työtä lukuisille ammattilaisille. Vapaa kenttä on erityisen tärkeä työnantaja freelancereille, joiden tulot riippuvat toteutuvista esityksistä. Alan toipumiseksi tarvitaan vahvaa ja pitkäjänteistä tukea, johon kenttä voi luottaa: uusien tuotantojen valmistelu vie aikaa ja sääntelyn epävakaus on heikentänyt merkittävästi alan toimijoiden luottamusta tulevaan.

 

Teatterikeskus ry on tehnyt budjettiriihivaikuttamista yhdessä muiden teatterialan järjestöjen kanssa ja vaadimme, että esittävän taiteen rahoitusta tulee kehittää kestävästi ja alan tarpeet huomioiden. Leikkauksiin ei ole varaa, varsinkaan koronarajoitusten aiheuttamien vahinkojen jälkeen, ja valtionosuusjärjestelmän uudistus vaatii lisärahoitusta onnistuakseen.

 

Teatterikeskus ry edustaa erityisesti esittävän taiteenvapaata kenttää, ja kertaamme tässä tärkeimmät vaatimuksemme budjetti neuvotteluihin:

 

Koko esittävän taiteen kenttä ja erityisesti vapaan kentän yhteisöt tarvitsevat koronarajoitusten tekemän tuhon jäljiltä lisärahoitusta ja tulevan rahoituksen ennakoitavuutta. Jatkuva epävarmuus rahoituksen ja rajoitusten muutoksien alla on aiheuttanut kuormitusta, josta selviäminen vaatii lisää henkilökuntaa. Tarvitaan erityisesti tuottajaportaan vahvistamista, jotta tulevat produktiot saadaan raiteilleen. Kyse on esittävän taiteen kentän työntekijöiden, freelancerien ja yrittäjien hyvinvoinnista, toimeentulosta ja terveydestä, jotka ovat myös edellytykset uuden ja kiinnostavan taideteen luomiselle.

 

Valtionosuusjärjestelmä ei kata koko esittävän taiteen kenttää. Vaadimme, että myös esittävän taiteen vapaan kentän rahoitus nousee samassa suhteessa kuin rahoitus kasvaa valtionosuusjärjestelmän sisällä. Erityisesti vapaalla kentällä on ollut pitkään pulaa rahoituksesta kentän kehittyessä, ja rahoitus vapaalle kentälle vaaditaan varmistamaan, että arvokkaasta uudistuksesta eivät hyödy ainoastaan isot ja vakiintuneet toimijat.

 

Esittävän taiteen rahoitus tulee siirtää tulevina vuosina kokonaisuudessaan budjettirahoituksen piiriin, jotta esittävän taiteen rahoitus muodostaisi selkeän kokonaisuuden ja valtionosuusjärjestelmän uudistuksen keskeiset tavoitteet voidaan toteuttaa. Esittävän taiteen vapaan kentän rahoitus on tehtävä näkyväksi muiden taiteen alojen tapaan myös talousarvion tasolla. Nykyisellään talousarvioesitysten rakenne ei mahdollista sen arvioimista, mihin suuntaan esittävän taiteen vapaan kentän yhteisöjen rahoitus olisi kehittymässä. Tämä asettaa esittävän taiteen alan epätasa-arvoiseen asemaan muihin taiteenaloihin nähden — ja vapaan kentän heikompaan asemaan kuin valtionosuusjärjestelmään hyväksytyt. 

 

Koronarajoitusten jäljiltä on erityisen tärkeää, että esitystoimintaa voidaan jälleenrakentaa pitkäjänteisesti ja tämä edellyttää, että tulevaa rahoitusta voidaan ennakoida ajoissa. 

 

Vaadimme, että Veikkauksen tuottojen laskusta johtuvat leikkaukset taiteen ja kulttuurin rahoitukseen on kokonaisuudessaan peruttava, ja kompensoitava täysimääräisinä valtion budjetista.Hengähdystauko jatkuvien kriisien ja leikkauspaineiden keskeltä on elintärkeä kulttuurikentän elinvoimaisuudelle, taiteen kehitykselle ja kulttuurin tarjoamille moninaisille yhteiskunnallisille hyödyille. Jos esityksiä ei ole, ne eivät voi myöskään tukea kenenkään hyvinvointia tai henkistä kasvua, eivätkä tuoda ihmisiä yhteen jaettujen kokemusten kautta.

 

 

Teatterikeskus ry:n edustamalla esittävän taiteen vapaalla kentällä toimii lähes sata ammattiyhteisöä, joiden toimintamallit, ansaintalogiikat ja taidemuodot vaihtelevat teatterista tanssiin, sirkukseen, esitystaiteeseen, nukketeatteriin ja uuteen musiikkiteatteriin. Kentällä toimii korkeatasoisia ja vakiintuneita yhteisöjä, vuodesta toiseentoistuvia festivaaleja sekä monimuotoinen joukko pienempiä ryhmiä, jotka ravistelevat totuttuja toimintamalleja, synnyttävät uusia taiteen tekemisen tapoja ja yllättäviä ilmaisumuotoja. Jäsenemme edustavat kattavasti eri esittävän taiteen aloja ja erilaisia toimintamuotoja.


Lisätietoja:
Mikael Kinanen,
Toiminnanjohtaja,
Teatterikeskus ry
mikael.kinanen(at)teatterikeskus.fi

Edellinen
Edellinen

Kulttuurin leikkaukset peruttava

Seuraava
Seuraava

Esittävän taiteen ammattikenttä kiittää STM:n ohjauskirjeestä; tarvitsemme myös tartuntatautilain muutoksen