Kulttuurinen elämänkaari -toiminta

Myrskyryhmän kotona asuville ikäihmisille suunnattu Kulttuurinen elämänkaari -toiminta koostuu kohtaamisista taiteen parissa. Käytettävät taidemuodot ovat mm. tanssielokuva, tanssi ja valokuva. Taiteen mahdollisuuksiin tutustutaan voimavarana osana ikääntymistä. Toiminta-alueena on Helsingin lisäksi Kanta-Häme, taiteellinen työskentely käynnistyy vuonna 2022. 

Ikääntyvä henkilö punaisessa aamutakissa hymyilee kädet avoinna edessään


Kuvaaja Marko Tikkinen, elokuvasta Alinan aamu, ohjaus Elli Isokoski 2019.

Toiminta muotoutuu tiiviissä yhteistyössä osallistujien kanssa ja lopulliset työtavat sekä taidemuodot valikoituvat heidän tarpeidensa ja ideoidensa pohjalta.Toiminta käynnistyy ammattitaiteilijoiden ohjaamana, houkutellen osallistujia mukaan yhteiseen luovaan prosessiin. Vapaaehtoisia, jotka ovat jo tutustuneet taiteeseen ja kulttuuriiin perehdytetään erityisesti tanssielokuvaan. He voivat vierailla ikäihmisten luona taidesisältöjen kanssa ja hyödyntää mm. lyhyitä tanssielokuvia rikastuttamassa keskusteluja ja kohtaamisia. 

-          “Ellin elokuvahetket”, joissa katsotaan tanssielokuvia ja keskustellaan kokemuksista. 

-          Taiteilijan ohjaama työskentely, jossa tutustutaan tanssielokuvaan ja osallistutaan luovaan prosessiin. Prosessissa syntyneitä ideoita kehitetään yhdessä kohti esim. elokuvallista muotoa. 

-          Vapaaehtoisten kohtaamiset ja keskustelut, joissa tanssielokuviin tutustutaan vertaiskokijan kanssa.

Yhteys:

Mervi Leivo

045 357 9354

myrskyryhma@gmail.com

 

Kulttuurihyvinvointia ikäihmisille -hankkeessa on mukana useita taideyhteisöjä: Anti Festivaali, Myrskyryhmä, Osiris Teatteri ja Loiske Company, Piste Kollektiivi, Sirkus Magenta, Teatteri Ilmi Ö, Teatterikone ja Todellisuuden Tutkimuskeskus. IKO - kulttuurihyvinvointia ikäihmisille hankkeessa ikäihmisten hyvinvointia tuetaan taiteen avulla. Samalla edistetään taiteen saavutettavuutta parantavaa, räätälöityä toimintaa, jolla on pitkäaikainen asema erityisesti kotona-asuvien arjessa.
IKO- kulttuurihyvinvointia ikäihmisille on STM:n rahoittama hanke, jota toteuttavat yhteistyössä Taiteen edistämiskeskus, Teatterikeskus ja sen jäsenyhteisöt, Kulttuuria kaikille -palvelu ja Aili-verkosto.

Seuraa ja tutustu Teatterikeskuksen jäsenyhteisöjen toteuttamia kulttuurihyvinvointipalveluja täällä.

Edellinen
Edellinen

Teatteri ILMI Ö. ja Löytöretki-yhteisöteatterihanke

Seuraava
Seuraava

Kulttuurin leikkaukset peruttava