VAPAA TAIDE PITÄÄ SUOMEN HEREILLÄ – NYT ON AIKA PAIKATA EIKÄ LEIKATA!  

TIEDOTE 25.9.2025
Esittävän taiteen vapaat yhteisöt ry.
 

Tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie kirjoitti 25.4.2025, että kulttuurista ei enää leikata. Budjettiriihen seurauksena (2.9.2025) leikkauksia kohdistettiin kuitenkin 7,8 miljoonaa euroa OKM:n alaisiin yritystukiin, käytännössä elokuva-alan tuotantotukiin. OKM:n sisällä leikkauksia kuitenkin kohtuullistettiin elokuva-alan osalta. Tällöin leikkuriin joutuivat kolmatta vuotta peräkkäin myös Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) tuet taiteen vapaalle kentälle. Taikelle esitetään 1,3 miljoonan euron leikkauksia, mikä tarkoittaa viiden prosentin vähennystä harkinnanvaraisiin ei-lakisääteisiin valtionavustuksiin.  

Laajaa tukea yli puoluerajojen keränneessä, hallituksen Kulttuuripoliittisessa selonteossa todetaan kulttuurin arvo sivistystä ja henkistä pääomaa, luottamusta ja vahvaa demokratiaa sekä hyvinvointia ja kestävää taloutta luovana tekijänä.  

Tämän vision toteutuminen edellyttää selonteon mukaan, että huolehditaan taiteen ja kulttuurin tarjonnasta, kulttuuriperinnön elinvoimaisuudesta sekä varmistetaan vapaan taiteen toimintaedellytykset

Esittävän taiteen vapaan kentän vahvuuksia on monimuotoisuus taiteellisten sisältöjen, toimintamallien ja yleisöjen suhteen. Suomalaisen kulttuurin kentällä vapaa kenttä edustaa jatkuvaa uusiutumista, yhteiskunnallista herkkyyttä ja kansainvälisiä yhteyksiä.  

Lisäksi vapaan kentän toimijat paikkaavat kulttuuritarjonnan alueellisia aukkoja Hangosta Kittilään. Leikkauspäätöksen seurauksena nämä aukot ovat kuitenkin kasvaneet.  Näistä kertoo tarkemmin Cuporen Katsaus taiteen ja kulttuurin vapaan kentän rahoitusleikkauksiin ja niiden alueelliseen kohdentumiseen (Sokka, S. & Nokela, S. 30.6.2025).

Nyt tehdyt leikkauspäätökset vaarantavat suomalaisen taiteen vapaan kentän tulevaisuuden ja näivettävät koko esittävän taiteen ekosysteemin. Aiemmin tehtyjen leikkausten jäljiltä esittävän taiteen vapaa kenttä on henkitoreissaan. Leikkausten sijaan tarvitsisimme paikkausta. Vallitsevissa olosuhteissa on vaikea tehdä taidetta, joka auttaa luomaan merkitystä tai paljastaa kaiken järjettömyyden ja avaa näin uusia näkökulmia todellisuuteen ja tulevaisuuteen – luo kuvittelun keinoin tilaa toimia uusin tavoin. Taiteen vapaa kenttä pitää myös instituutiot hereillä. 

Kysymmekin nyt päättäjiltä: kun kulttuuripoliittisen selonteon mukaan kulttuurin tarjonnasta on huolehdittava ja vapaan taiteen toimintaedellytykset varmistettava, miten tämä tehdään, kun leikkauksia edelleen jatketaan?  

Suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa ei pelasteta 1,3 miljoonalla eurolla, mutta vapaan taiteen kentällä summa on merkittävä – se vastaa kokoluokaltaan 18 keskimääräistä Taiken toiminta-avustusta tai kaikkia vuoden 2025 toiminta-avustuksia sirkustaiteen ammattilaisyhteisöille.  

Vapaan taiteen kenttä on eräänlainen esittävän taiteen koelaboratorio, joka ei tieteen perustutkimuksen tavoin voi nojata kaupalliseen toimintalogiikkaan, vaan tarvitsee julkista tukea. Miten turvaamme suomalaisen taiteen vapaan kentän tulevaisuuden?  

Taiteen vapaa kenttä herättelee suomalaisia tuntemaan ja ajattelemaan uusin tavoin.
 

Lisätietoja: 

Toiminnanjohtaja Satu Silvanto, Esittävän taiteen vapaat yhteisöt ry
puh. 040 7313 655, s-posti: satu.silvanto@esittavataide.fi 

Seuraava
Seuraava

Suomalaiset teatterit lukevat gazalaisten lasten kertomuksia