|
Eino Saari palkittiin Vuoden teatteriteosta |
|
Teatterikeskus on palkinnut käsikirjoittaja, ohjaaja ja esiintyjä Eino Saaren Vuoden 2009 teatteriteosta. Eino Saari sai palkinnon merkittävästä, yhteiskunnallisesti kantaaottavasta ja osallistuvasta teatterityöstä Kajaanissa. Palkinnon saajan valitsi teatteriohjaaja ja käsikirjoittaja Janne Saarakkala.
Saarakkala perustelee palkintoa seuraavasti: "Saari on vuodesta 2002 saakka toiminut kajaanilaisen teatterikentän innovatiivisena voimahahmona ja osoittanut kuinka sitkeä työ ja paikallinen näkökulma tuottavat kansallisesti merkittävää teatteritaidetta. Saarella on harvinainen kyky tuoda yhteen harrastajat, freelancerit ja kaupunginteatterin ammattilaiset ja aikaansaada eläväistä kulttuuria. Hänen osuutensa kajaanilaisten esittävän taiteen ryhmien ja tekijöiden yhteenhitsautumisessa on merkittävä ja se näkyy kaupungin rikkaassa esitystaiteen tarjonnassa, joka kutsuu puoleensa kauempaakin.
Saaren työ keskittyy Kulttuuriosuuskunta G-voiman ympärille, jossa toimivat Kajaanin harrastajateatteri ja Routa-ryhmä. G-voiman vetäjänä Saaren toimenkuvaan kuuluvat vuosittaiset lasten ja nuorten kulttuuriviikko HEMMO, Kajaanin Runoviikkojen OFF-ohjelma, Kekri-juhla, G-Joulukalenteri sekä Kajaanin teatteritapaaminen, joka kerää yhteen aikaansa ja taiteeseensa kriittisesti suhtautuvia teatterin tekijöitä joka syksy. Kesällä 2009 hän ohjasi Kajaanin harrastajateatterille paljon huomiota herättäneen musikaalin Housut pois!, jossa ryhmä otti kantaa UPM:n paperitehtaan alasajoon. Vuoden alusta saakka Saari on ollut organisoimassa monivuotista koulutus- ja tutkimusprojektia Nopean toiminnan joukot, jonka toimintaperiaatteisiin kuuluvat nopea reagointi, ajankohtaisuus, jalkautuminen, uusien lajityyppien haltuunotto sekä yllättävät esitykset. Tästä esimerkkinä syksyllä jatkuneet esitysiskut, joissa on otettu kantaa mm. Kainuun kulttuuripolitiikkaan raikkaalla ja provosoivalla otteella.
Saari on kajaanilaista teatterikenttää yhteenliimaava tekijä, joka omalla toiminnallaan osoittaa todeksi väitteen teatterista paikallisena taidemuotona. Saaren toiminta rikastuttaa elämää Kainuussa, tekee siitä merkityksellistä ja jarruttaa maakunnan autioitumista enemmän kuin moni talouteen suunnattu tukieuro."
Kuvaaja: Sara Saxholm
|