Esittelyssä OSIRIS: Vahva ja hellä

OSIRIS: Vahva ja hellä

Vahva ja hellä – ikä ja yhteys on OSIRIS teatterin Loiske Ensemblen pilottihanke, jonka tavoitteena on ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen sekä eri ikäpolvien kohtaaminen taiteen keinoin. Hanke toteutetaan kolmivaiheisena kohtaamisena musiikin, tanssin ja yhdessäolon merkeissä.

OSIRIS Vahva ja hellä 3 kuva Ahmed Alalousi

Kuva: Ahmed Alalousi

Hankkeen sisältönä on Vahva ja hellä -tanssi ja musiikkiesitys eri ikäpolville yhdessä. Esitys käsittelee tanssin ja musiikin keinoin vahvuuden, hellyyden, voiman ja haurauden kokemusta läpi elämän ja sen ääripäissä. Elämyskokemus toistetaan esityksestä tehdyn tallenteen avulla. Kolmas vaihe on aktiivinen osallistuminen taiteelliseen työpajaan (musiikki, laulu ja liike).

Vahva ja hellä -esitykset ja työpajat käynnistyivät syyskuussa 2021 Pohjois-Karjalassa ja jatkuvat keväällä 2022 Etelä-Satakunnassa ja Uudellamaalla. Ikä ja yhteys -hankkeen kohderyhmänä ovat hoivakotien asukkaat ja hoitohenkilökunta, kotona asuvat seniorit, kotihoidon piirissä olevat ikäihmiset sekä alueen vauvaperheet.

Hankkeen taiteilijoina ovat esiintyjä, tanssitaiteilija Riikka Siirala sekä esiintyjä, muusikko

Mari Kätkä.

Katso esittelyvideo TÄÄLTÄ

Tiedotuskuvia TÄÄLTÄ

 

Lisätietoja:

Riikka Siirala

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

www.osiristeatteri.fi

 

Kulttuurihyvinvointia ikäihmisille -hankkeessa on mukana useita taideyhteisöjä: Anti Festivaali, Myrskyryhmä, Osiris Teatteri ja Loiske Company, Piste Kollektiivi, Sirkus Magenta, Teatteri Ilmi Ö, Teatterikone ja Todellisuuden Tutkimuskeskus. IKO - kulttuurihyvinvointia ikäihmisille hankkeessa ikäihmisten hyvinvointia tuetaan taiteen avulla. Samalla edistetään taiteen saavutettavuutta parantavaa, räätälöityä toimintaa, jolla on pitkäaikainen asema erityisesti kotona-asuvien arjessa.
IKO- kulttuurihyvinvointia ikäihmisille on STM:n rahoittama hanke, jota toteuttavat yhteistyössä Taiteen edistämiskeskus, Teatterikeskus ja sen jäsenyhteisöt, Kulttuuria kaikille -palvelu ja Aili-verkosto.

Seuraa ja tutustu Teatterikeskuksen jäsenyhteisöjen toteuttamia kulttuurihyvinvointipalveluja täällä.